Meistä

Etunimi Sukunimi

Etunimi Sukunimi

Etunimi Sukunimi

Yrittäjyys vaatii paljon paitsi itse yrittäjältä, myös koko perheeltä. Kun yrittäjyyttä jatkuu neljäkymmentä vuotta, voidaan jo sanoa sen koskettavan koko sukua.

Näin alkaa Marja Mäenpään ja hänen äitinsä yli 40-vuotisen yrittäjätaipaleen juhlakirja. (Aki Hietala 2018). Perheyritysten elinkaari Suomessa on harvoin niin pitkä ja vakaa kuin Sipisen Pitopalvelun. Tämän vuoksi tuntuikin luonnollisesta ottaa uusi askel ja antaa vuosikymmenien varrella kerätty oppi myös ravintolatoiminnan käyttöön.

Kahvila & Ravintola Vesilinnaa luotsaa nyt kova MPT - kolmikko, kun Marja Mäenpää, Petri Mäenpää ja Tarja Lindqvist perustivat Sipisen Ravintolapalvelut Oy:n. Marjan toimiessa päätoimisena yrittäjänä, hänen miehensä Petri tekee oman työnsä ohella mitä vain ehtii ja sisarensa Tarja keskittyy lähinnä tapahtumien suunnitteluun ja markkinointiin. Unohtaa ei myöskään pidä pitopalvelun perustajaa Raija Sipistä, jonka rohkeudesta ja päättäväisyydestä koko perheyritystoiminta on lähtöisin.

Nyt perheemme, johon on jo kuulunut koko pitopalvelun väki, on laajentumassa kun Vesilinnan henkilökunta liittyy siihen mukaan. Odotamme ilolla ja innolla kaikkea tulevaa!

Lämpimästi tervetuloa viihtymään!

Terveisin, Marja, Petri ja Tarja

Tutustu henkilökuntaamme

Kahvila & Ravintola Vesilinna

Missiomme on luoda asiakkaillemme kaikkien aistien nautinto tarjoamalla elämyksiä ja rakkaudella valmistettuja herkkuja luonnonkauniin Jyväskylän harjun huipulla.

Visioimme, että kaikki jyväskyläläiset sekä Jyväskylään tulevat turistit käyvät ihastelemassa kulttuurihistoriallisesti merkittävää maamerkkiä ja nauttivat unohtumattomista tarjoiluistamme ja palveluistamme.

Arvoissamme näkyy

Kauneus: Kauneus on katsojan silmässä ja meillä kauneuden saa kokea sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Aitous: Kuuntelemme aidosti asiakkaiden ja toistemme palautetta. Otamme kaikki asiakkaat vastaan aito hymy huulilla ja palvelualttius sydämessä. Tarjoamme täydellisen asiakaskokemuksen jokaiselle vieraallemme.

Kunnioitus ja arvostus: Kunnioitamme ja arvostamme kaikkia asiakkaitamme tasavertaisina ja huolehdimme myös siitä, että koko henkilökunta kunnioittaa ja arvostaa toisiaan tasavertaisina. Jokaisen panosta tarvitaan lämpimän kokemuksen ja toimivan kokonaisuuden luomiseksi.

Luottamus ja rehellisyys: Luotamme toisiimme, annamme jokaiselle mahdollisuuden onnistumisiin ja olemme rehellisiä. Keskustelemme avoimesti tilanteesta kuin tilanteesta.

Ravintolasali

Näköalaravintola Vesilinna sijaitsee upeissa maisemissa Jyväskylän Harjun vesitornin säiliöosan päällä toisessa kerroksessa. Vesilinna on ajaton 50-lukulainen kaunotar, jossa viihdyt varmasti ja  joka sopii mainiosti myös erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Kaikkiin tiloihimme on esteetön kulku ja piha-alueella on runsaasti maksutonta pysäköintitilaa.

Rakennusta kiertää aurinkoterassi jonne voit aina sään salliessa piipahtaa. Terassilla on kesäaikaan istumapaikkoja noin 100 henkilölle - tervetuloa ihastelemaan maisemia ja nauttimaan ravintolamme antimia. Sisälle mahtuu pöytäjärjestyksestä riippuen 100- 160 henkilöä istumaan, ja cocktailtyyppisiin vastaanottoihin jopa 200 henkilöä.

Baarin edessä on parkettilattia, joka soveltuu erinomaisesti tanssille. Noutopöytäruokailussa buffet katetaan parketille, ja siirretään pois ruokailun päätyttyä.

Voit vierailla maksutta myös ravintolan yläpuolella olevassa näkötornissa sekä katutason Luontomuseossa.

Kuvagalleria


Ihantolantie 5, 40720 Jyväskylä 
ravintola@vesilinna-restaurant.fi