Ajankohtaista

Tervetuloa Maisemaravintolaamme
Toimimme tällä hetkellä lounas- ja tilausravintolana 
Löydät meiltä myös ihastuttavan kahvilan anniskeluoikeuksin sekä hulppean terassin
 
💙
 

Vietimme avajaisiamme muutamaa päivää ennen kuin valtio vuonna 2020 päätti sulkea kaikki ravintolat. Meillä oli valmiina mietittynä oma Café & Restaurant Vesilinnan konsepti. Kun pääsimme tositoimiin, erilaisten rajoitusten vuoksi sillä konseptilla emme pystyneet toimimaan.

Vesilinna avautuu nyt terassiremontin jälkeen alkuperäisen liikesuunnitelman mukaisesti lounas- ja tilausravintolana. Kahvilatoiminta jatkuu kuten aiemmin ja Vesilinnahan tarjoaa perinteisesti kaupunginkuuluja Pitopalvelu Raija Sipisen suolaisia ja makeita leivonnaisia.

Aivan kuten ennenkin, lounaalla nautit runsaan ja herkullisen buffet pöydän tarjottavista tai valitset Keittiömestarin loihtiman kolmen ruokalajin erikoislounaan pöytiintarjoiluna.

Jyväskylässä on selkeästi tarvetta erilaisten tilaisuuksien järjestämispaikalle. Mikä olisikaan hienompaa kuin pitää tärkeä yritystapahtuma tai viettää elämän tärkeä juhla, kuten syntymäpäivät tai häät valoisassa, kauniissa ravintolasalissa, parhaalla näköalapaikalla? Vesilinnan ravintolaan mahtuu 150 henkilöä ja terassille vielä lisää. Nyt kun varsinainen iltaravintolakonsepti väistyy, niin tähän on kaikilla huomattavasti paremmat mahdollisuudet.

Tiloissamme järjestetään myös upeita konsertteja ja erilaisia teemailtoja. Vain mielikuvitus on rajana. Huomaat ehkä myös jotain uudistusta markkinointi-ilmeessämme kun logo ja materiaalit ovat saaneet uuden ilmeen. Tervetuloa suunnittelemaan yhdessä juuri sinulle tärkeää juhlaa tai tapahtumaa.

Katsothan poikkeusaukioloajat alempaa tältä sivulta.
Meille tärkeintä on asiakkaidemme sekä henkilöstömme hyvinvointi ja turvallisuus. Haluamme tarjota teille kaikille mahdollisuuden nauttia upeista maisemista ja maukkaista tarjottavista!
Iso, hulppea terassi kiertää rakennusta ja siellä voitte ihastella koko Jyväskylää. Vastaavaa maisematerassia ei kaupungistamme löydy! Nostalgisessa, puolipyöreässä salissamme viihdyt varmasti ruokaillen, kahvitellen tai muuten vain nauttien. 
 
 
Vuonna 2023 Vesilinna täyttää 70 vuotta!
 

Näitä odotamme! Varaathan paikkasi ajoissa.

3.6.2023 Valmistujais Buffet klo 12-16

Tervetuloa isolla tai pienemmällä porukalla juhlistamaan valmistujaisia. Juhlakattauksessa kylmä pöytä, 58€, näyttävä ja maistuva valikoima kala-, liha- ja kasvisvaihtoehtoja sekä kahvin/teen kanssa  kakkubuffet ja pikkuleipiä.

4.6.2023 Sunnuntain Juhlalounas klo 12-16

Tervetuloa isolla tai pienemmällä porukalla. Sunnuntain juhlakattauksen menu 58€

Varaathan paikkasi ajoissa!

PÖYTÄVARAUKSET JA TIEDUSTELUT
TableOnline pöytävaraukset

Sähköposti
ravintola@vesilinna-restaurant.fi

Puhelimitse
0104393000

Lounas normaaliaikoina

Tarjolla ti-la klo 11-15

Buffet lounas ti-pe 19,90€ joka sisältää huikean alkuruokapöydän sekä lämpimän ruoan ja kahvin/teen. Lauantai-buffet 24,90€

tai 

Keittiömestarin pöytiin tarjoillun kolmen ruokalajin lounas ti-la 34,90€, sisältäen leipävalikoiman sekä kahvin/teen

Pelkkä alkuruokapöytä 12,90€ (kahvi ja pikkumakea 2€ lisähintaan)

TULOSSA

Grilli-ilta joka kuukausi

Syö niin paljon kuin jaksat grilliherkkuja ja raikkaita salaatteja 29€:lla

Näitä odotamme!
 

Lauantai Brunssi joka kuukauden ensimmäinen lauantai tai erikseen ilmoitettavina ajankohtina

Tervetuloa, nauttimaan kiireetön brunssi upeiden maisemien äärellä! Tämän pääset kokemaan tulevaisuudessa sunnuntaisin, silloin kun sinulla on siihen aikaa. Tule yksin tai tuo ystäväsi ja perheesi mukanasi. Me teemme kaikkemme, että saatte kokea yhden parhaimmista brunsseista ikinä.

Noutopöydässä tulee olemaan aina tarjolla useampia ruokaisia aamiaisen ja lounaan yhdistäviä ruokia, kuten jugurttia, leikkeleitä, vihanneksia, hedelmiä, kala- ja lihatuotteita, salaatteja, uunituoretta leipää, lämmin ruoka sekä tietysti jälkiruoka.

Brunssi on kiva aloittaa kuohuvalla. Kysy tarjoilijalta päivän tarjousta!

Kaikille aisteille suunnattu brunssi on monia muita asteen hienostuneempi, sillä hienoa tunnelmaa luo jo ravintolamme sijainti Jyväskylän kulttuurihistoriallisessa kiinteistössä. 

Huomioithan, että kesäkuussa brunssin tilalla järjestetään Valmistujais-buffet.

Vesilinnan 70-vuotishistoriaa yhdistettynä Jyväskylän historiaan läpi koko vuoden 
 
 
Huomioithan, että normaaleina aukioloaikoina kahvila & ravintolamme saattaa olla suljettuna yksityistilaisuuksien vuoksi. Soita meille tai tarkista tilanne Facebookista.
 
 

Ihantolantie 5, 40720 Jyväskylä 
ravintola@vesilinna-restaurant.fi